Pelkäsin mutta taistelin

Sinä kaikista kaunein valo
liekin elävä, pyhä hehku
sinut synnytti auringon välke merellä,
illan ensimmäinen tähti katoavalla taivaalla

En minä etsinyt mitään, en
päättänyt mikä valo
voisi jopa sanoa että elämäni oli
supussa ja maailma,
siitä minulla ei ollut tietoa,
ainoastaan kapeista peloistani

Aurinko toi sinut
kun minä istuin paljaan magnoliapuun alla
ja odotin kevättä.
Pelkäsin mutta taistelin
sinut irti omista peloistasi
silmäni ehtivät jo himmetä enkä huomannut
että yötaivas harteillasi, sylisi oli minulle auki

Vain totuudella on merkitystä

Olen valmis

niin kuin haikara on valmis

palaamaan pohjoisen kotiin

sen pitkät siivet ja nokan kuin miekan

tunnistaa jo kaukaa.

Olen valmis

kuin nuppu puhkeamaan

kun tarkasti arvioitu hetki koittaa

päivä on tarpeeksi lempeä ja suloinen.

Olen valmis

uhraamaan mielihaluni

ja mielihyväni

sillä uhraamisen vaikeus

rikkoo viisauden siemenen kuoren

synnyttää ymmärryksen

joka on kaikkia nautintoja kauniimpi.

Sinun morsiamesi

Miellyttävän viileässä huoneessa
kuuluu ikkunasta yön pauhu
kylän kaikki koirat huutelevat toisilleen,
tai vain haukkuvat näkymätöntä uhkaa
kevääseen jo heränneet sammakot
kurnuttavat kuorossa,
ja jossain metelin takana
yksinäinen satakieli.
Jokainen liverrys kuin räjähdys kultaista valoa,
henkäys pyhää elämää

Sinun tuleva vaimosi kuuntelee satakieltä
kädet samanväriset kuin ensimmäiset kukat:
luumu, persikka, kirsikka,
ne pienet liljannäköiset
sammaleisten laattojen väleissä
pienellä kukkulalla, jonne kävelimme illalla.
Istuin patsaan jalan juureen
lintujen laulu oli värikäs elävä kudelma,
värikkäämpi kuin vaaleanpunainen oranssi auringonlasku
Suutelit minua ehkä päälaelle
ja pyöritit lantiosta ilmassa,
kun aloin valittaa

Valittamiseen taipuva vaimosi,
sinun uhrautuva vaimosi,
katkera, vainoharhainen, pakoileva,
arkaluontoinen, herkkä, heiveröinen,
tai kuin keväinen koivulehto
utuisenvihreä, raikas, kärsivällinen
aavistuksen verran riemukas.

Sinun morsiamesi kuulee satakielen pimeässä
ja hymyilee pienesti