Unet vuoret linnut, puhumattomuus

Näimme toisemme
korkeaa taivasta vasten,
selkeämmin kuin unissa
puhuit niin kuin tyyni mies puhuu
joka on juuri löytänyt lähteen
keskeltä aavikkoa
minä taas en puhunut,
enhän puhu,
ellei ole varmaa, että sitä palvotaan
sitä paitsi
voin lumota äänelläni muita,
mutta sinun edessäsi minusta tulee pieni piipittävä varpunen

Keskiyön auringon loppumattomassa kajossa,
hiekkaisen tuulen riepotuksessa
kumpikaan ei löydä tietä vuorille,
ensimmäisen etapin merkkitulille

Tai ainakin kunnes kevät alkaa

Minäkään en voinut kävellä puolimatkaa
ja minunkin askeleeni
olivat suoniin jäätyneestä verestä raskaat
sillä jos jokin on helppoa,
niin yö ei ole silloin kaukana,
eihän

Tässä unessa
et puhu minulle sata kertaa
kuiskaat vain vieraalla kielellä itsellesi
olen nähnyt sen jo niin monta kertaa,
että muistan sen ulkoa

En kai silti haluakaan kuulla muuta
kuin hengityksesi
Ilma ei paina täällä mitään,
vielä vähemmän sydämemme

Olen hiljaa niin kauan,
että kaikki vastaukset annetaan.

Morningside

Itäisillä pelloilla
aurinko on jo noussut
me odotamme hedelmättömässä pimeydessä
sinä olet innokas,
minä epätoivoinen,
mutta mistä johtuu tämä kärsimättömyys
kun ensimmäiset hennot säteet
jo kirkastavat kastepisaroita niityllä?

Elämästä on pakko vielä tulla kaunista
kunhan mekastavat kulkueet ovat menneet
sitten kun talossamme ovat kaikki ikkunat auki
ja pohjoisen sateen tuoksu virtaa sisään

Siellä me vielä tapaamme
muinaisen viikunapuun alla
pohjoisen sairas neito
etelän mutkaton mies
eikä välissämme ole yhtään varjoa
ei pelokasta ajatusta,
ei tietämättömyyden kirousta.

Silloin tuulikin iloitsee

Me puhumme taas
seitsemännen kuun seitsemäntenä päivänä,
kunhan pahojen henkien aika on ohi.
Hengityksiemme näkymättömyys,
syreenipuu kukkii
paikassa, jota emme kuule

Ei lumen uhkaa,
taivas on miltei selkeä
silloin puhumme eilisen auringonlaskusta,
toisiinsa kietoutuneista ruusuista puutarhassa,
kahdesta kyyhkysestä, joiden pian täytyy
lentää kauas tuntemattomiin kaupunkeihin.
Puhtaanvalkeat appelsiininkukat kukkivat
jossakin taivaallisen temppelin luona

Knowing how to yield is called strength

Toisinaan
lopetan pelkäämästä ääriviivojani,
niiden ikävää lujuutta
tuulen ääntä vuoren huipulla
ja sitä, että unohtaisit

Mutta useammin
repii pelon kohina
muotoja,
etäisyyksiä,
varsinkin luuloja
uhraisin ne kaikki uhritulessa,
jos

Hohtava keto kukkii
kämmenieni alla
päivän tai yhden tunnin,
tai ainakin silloin kun näen sitä samaa unta
jossa sinä annat minulle salaisen nimen:
Sydänten Yhteenliittäjä

etkä koko talvena päästä kädestäni irti
se onkin paras kaikista talvista